|
|
Päivitetty 21.12.2011 Hanke Siikajoen ja Lumijoen maatalouden vesihuollon edistämiseksi ja toimintavarmuuden parantamiseksi. Hankeen avulla pyritään mahdollistamaan Siikajoen ja Lumijoen
kuntien maatalousvaltaisten kylien maatalouden toimintaedellytysten jatkuminen
ja edelleen kehittyminen ajatellen mm. tuotantoeläinten hyvinvointia. Hankkeen kustannukset ja rahoitus Hankkeen kustannusarvion mukaiset kustannukset ovat noin 400.000 € (alv0%). Hanke on saanut rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tuen myönsi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankesuunnitelma Suunnittelualueen vesihuollon kapasiteettia ja toimintavarmuutta lisätään rakentamalla uusi syöttövesijohto välille Vartin vedenottamo Karinkannan verkosto sekä lisäämällä Vartin vedenottamon kapasiteettia rakentamalla kaksi uutta siiviläputkikaivon. Vartin vedenottamolle hankitaan hankkeen yhteydessä myös varavoimalaite, joka turvaa laitoksen toiminnan sähkökatkosten aikana. Hankkeeseen kuuluu myös tarvittavat sähkö-, instrumentointi-, ja automaatiotyöt. Hankkeen toteutusaikataulu Hankkeen suunnittelu ja maaperäselvitykset on tehty kevään 2010 aikana. Vartin vedenottamon ja Karinkannan kylän välinen uusi syöttövesijohto on valmistunut ja se on otettu käyttöön 16.8.2010. Uuden johdon käyttöönoton myötä on vesijohtoverkoston painetaso ja toimintavarmuus Siikajoen kylän, Turpeenperän ja Karinkannan alueilla parantunut merkittävästi. Uusi varavoimakone Vartin vedenottamolle on asennettu
marraskuussa 2010. Vedenottamon uusien siiviläputkikaivot on rakennettu valmiiksi. Parhaillaan tehdään kaivojen viimeistely, sähkö-, instrumentointi- ja automaatiotöitä ja kaivot pyritään saamaan käyttöön kesäkuun aikana. Kesän 2011 aikana viimeistellään kaivojen ympärysrakenteita ja kulkuteitä sekä asennetaan tarvittavat suoja-aidat.
Kuva: Siiviläputkikaivon yläosa ilman ympärystäyttöä Kuva: Paavolan Vesi Oy:n hallituksen jäsenet tarkastelevat kaivorakenteita Automaatio ja verkoston mallinnus Hankkeen vaatimat automaation muutostyöt on tehty Vartin vedenottamolle joulukuussa 2011. Automaation muutostöitä Karinkannan paineenkorotusasemalla tehdään tammikuussa 2012. Hankkeeseen kuuluva verkoston mallinnus on pääosin tehty ja se valmistuu tammikuussa 2012.
Hanke päättyy rahoituspäätöksen mukaisesti 29.2.2012. Hankkeeseen kuulumattomana työnä on alueella toteutettu kevään 2011 aikana koepumppauksia uusien vedenottamopaikkojen löytämiseksi. Mahdollisten uusien vedenottamoiden rakentamiseen liittyen rakennetaan alueelle Paavolan Vesi Oy:n ja Limingan Vesihuolto Oy:n yhteinen kalkkikivi alkalointilaitos. Paavolan Vesi Oy on jättänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselle rahoitushakemuksen siten, että hankkeen toisessa vaiheessa rakennettaisiin uusi vedenkäsittelylaitos Vartinvaaran alueelle. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa on voitu parantaa merkittävästi vedenjakelun toimintavarmuutta, hankkeen toisessa vaiheessa pyritään varmistamaan veden tasainen laatu kaikissa toimintaolosuhteissa. Hankkeen toisen vaiheen kustannukset ovat noin 900.000 € (alv 0%). Lisätietoja Lisätietoja hankkeesta antaa tarvittaessa Raimo Lampi, puhelin 044 028 5962, etunimi.sukunimi@paavolanvesi.fi. |